Siitä on nyt reilun viikon verran kun lähdettiin Suomesta. Kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa tottua huomioon, kuumuuteen, jääkylmään veteen, asioiden hitauteen sekä vesi- ja sähkökatkoihin. Paikallisilla on täällä oma murteensa englannin kielessä ja siitä oli alussa todella hankala saada selvää. Pikkuhiljaa puhetta alkaa ymmärtää jo paremmin, vaikka edelleenkin se tuottaa hankaluuksia. Kuitenkin mieltä lohduttaa se, että kuulemma norjalaisilla vaihtareillakin oli vienyt useampia viikkoja oppia kuuntelemaan puhetta.
Ensimmäinen viikko on menny pitkälti vaan paperiasioita hoitaessa study permitiä varten ja pikkuhiljaa ollaan jo voiton puolella sen suhteen. Ennen lähtöä ei saatu läheskään kaikkea tarvittavaa informaatiota ja meiltä puuttui tänne tullessa vaikka mitä paereita, joita ollaan jouduttu metsästämään täältä käsin. Pikkuhiljaa asuntola alkaa tuntua kodilta, eikä kaikkiin alkeellisiin ja puuttellisiin epäkohtiin kiinnitä niin paljon huomiota.
Jotkut päivät on ollut todella vaikeita ja ollaan mietitty, että onko meistä tähän. Kuitenkin muutamien kyyneleiden jälkeen kaikki on taas näyttänyt valoisammalta. Vaikka koti-ikävä painaa niin sekään ei enää tunnu niin ylitsepääsemättömältä. Asiaan helpottaa se, että saatiin vihdoin toimivat paikalliset liittymät, joiden avulla netin käyttö onnistuu ja pystytään pitämään yhteyttä kotiin. Aiemmin jouduimme aina kävelemään kaupunkiin kahviloihin, joissa on ollut wifi. Silloinkin ollaan päästy nettiin vain hetkeksi ja sekin ollut melko hidasta. Tosin ei oletettukaan, että täällä netti olisi jatkuvasti käytössä, mutta pakko myöntää, että netin käyttö ja yhteydenpito helpottaa oloa huomattavasti.
Tavattiin ennen lähtöä opiskelija, joka oli ollut juuri ennen meitä täällä. Häneltä ollaan saatu paljon apua monien mieltä askarruttavien asioiden kanssa. Isona apuna on ollut myös eräs paikallinen opiskelija, joka oli suomessa vaihdossa viime syksynä. On ollut hyvä tuntea joku täältä jo etukäteen ja joka tuntee paikat hyvin. Ollaan myös vietetty enemmän aikaa norjalaisten kämppisten kanssa. Heiltä ollaan saatu paljon vinkkejä ja tietoa sairaalamaailmasta täällä. He on myös näyttänyt meille paljon hienoja paikkoja kaupungista, kertoneet missä kannattaa tai ei kannata liikkua ja muutenkin parhaansa mukaan yrittäneet kotouttaa meitä tänne. Vois siis sanoa, että meillä on melko hyvä tukiverkko tällä hetkellä ympärillä.
Käytiin alkuviikosta sairaalakierroksella paikallisen opiskelijan kanssa. Sairaala alue muodostuu monesta eri rakennuksesta ja rakennukset on hajallaan toisistaan. Sairaala- alue on siis Joensuuhun verrattuna valtava.
Luultiin ymmärtävämme mihin ollaan ryhdytty ja mikä meitä sairaalassa odottaa, mutta sairaalaolot pääsi silti yllättämään. Päässä pyörii monenlaisia ajatuksia siitä kuinka tullaan selviämään ja osataan jättää suomessa opitut asiat taakse ja omaksua paikalliset hoitotavat. Pikakatsauksella osastoilla näytti olevan todella epäsiistiä, potilaita on hoitajiin nähden paljon eikä potilailla ei ole minkäänlaista intimiteettisuojaa. Potilaiden haavojen ympärillä pyöri kärpäsiä, osastoilla oli paljon erilaisia epämiellyttäviä hajuja ja sairaalassa on äärettömän kuuma, eikä ilmastointia ole. Potilaan hoidossa omaisilla näyttäisi olevan suuri rooli. Jo pikaisella kierroksella sairaalassa huomasimme, että heikkojen resurssien vuoksi joutuu todellakin soveltamaan paljon. Näimme esimerkiksi kuinka pienelle lapselle oli tehty käden kantoside tyhjästä tippapussista ja narusta ja pyörätuolit kulkee vain vanteiden varassa.
Oman kosketuksemme paikalliseen terveydenhuoltoon saimme myös kun kävimme study permitiä varten ottamassa keuhkokuvat sairaalassa. Intimiteettisuojasta ei todellakaan ole tietoakaan. Kuvia varten meidän täytyi olla yläosattomissa. Huone oli täynnä hoitajia sekä lääkäreitä ja ovea saatettiin avata kesken kaiken. Ovelta oli näkymät suoraan odotustilaan (eli katokseen, josta pääsi siis suoraan ulos), joka oli täynnä potilaita. Kakenkaikkiaan kuvien valmistumiseen meni neljä tuntia, joten täällä ei todellakaan pidetä kiirettä. Suomalaiset nimet ovat täällä todella haastavia paikallisille. Tähän törmäsimme myös keuhkokuvissa, sillä jälleen Iina oli muuntautunut Linaksi. Keuhkokuvat jouduttiin uusimaan virheellisten tunnistetietojen vuoksi.
Nyt alkoi viiden päivät vapaat ja täällä naistenpäivää juhlitaankin ilmeisesti melko railakasti. Meillä on viisi päivää aikaa rentoutua ja nauttia auringosta. Ensi viikon tiistaina aloitamme työt vanhainkodissa, jossa ollaankin seuraavat viisi viikkoa. Sieltä jatketaan sairaalan synnytysosastolle.
Täällä on nyt viime päivinä ollut sateen lisäksi kovaa ukkosta. Kuultiin norjalaisilta, että pari päivää sitten salama oli iskenyt vanhaan pariskuntaan sairaalan pihalla, vain muutaman kymmenen metrin päässä meidän majapaikasta. Valitettavasti pariskunta menehtyi. Tuntuu hullulta, että oikeasti tällaista voi tapahtua. Ukkonen voi olla pelottavaa jo Suomessa, mutta täällä se on vielä monta kertaa voimakkaampi näyttävämpi.
Täällä näkee todella paljon kodittomia ihmisiä nukkumassa kaduilla. Heillä on päällä likaiset ja rikkinäiset vaatteet ja suurimmalla osalla ei ole kenkiä. Ruokaa he käy etsimässä roskiksista ja viemäreistä. Kuitenkin jotkut paikalliset saattaa antaa omat ruoan tähteensä kodittomille ohi kullkiessaan. Myös monet köyhät lapset tulevat kaupassa pyytämään voisiko heille ostaa ruokaa, sillä heillä ei ole rahaa ja he ovat nälkäisiä. Tuntuu julmalta sanoa pienelle nälkäiselle lapselle, etten pysty ostamaan hänelle ruokaa, vaikka hän pyytäisikin vain 5 kwachaa maksavan makkaran, joka on siis euroissa noin 40 senttiä. Meitä on varoiteltu, että siihen ei tule lähteä mukaan sillä jos täällä ostaisi yhdelle lapselle ruokaa, joutuisi ostamaan ruokaa koko kylän lapsille. Isoissa kaupoissa pyörii paljon vartijoita ja he käyvät heti hätistämässä ulos ihmiset, joilla ei ole varaa ostoksiin.
Naistenpäivän kunniaksi käytiin tänään kahden paikallisen opiskelijan kanssa Victorian putouksilla. Käytiin samalla myös Livingstonen ja Zimbabwen välisellä sillalla katselemassa miltä putous näyttää sieltä. Putoukset oli mahtava näky ja suositellaan kaikille käymään siellä, jotka täälläpäin käy.
Meidän paikalliset ystävät❤ Ollaan onnellisia, että nämä ihanat ihmiset on ottanut meidät niin hyvin vastaan!
Tässä vielä kuvia matkan varrelta, kun oli viime kerralla ongelmia ladata kuvia 😊
Tulomatkan pelastus oli ehdottomasti Lontoon lentokenttähotelli suihkuineen ja aamupaloineen.
Pitkä lentomatka meni mukavasti syöden ja elokuvia katsellen
Nairobin lentokentän unikulma: toiset nukkui, toiset ei..
Pitäsköhän harkita koti-Suomeenkin tällasta varashälytintä..?
Näihin kuviin ja tunnelmiin oikein ihanaa naistenpäivää kaikille naisille❤
-Iina ja Kata
Sisulla! ❤
VastaaPoista