maanantai 28. toukokuuta 2018

Kirurgian osasto ja sairastelua!


Kirurgian osasto koostui kahdesta isommasta osasta eli naisten ja lasten puolesta sekä miesten puolesta. Lisäksi osastolla oli kaksi palovamma huonetta. Aamu käynnistyi tälläkin osastolla saman kaavan mukaan kuin muillakin. 
Aamuihin pitää vaan lisätä vielä sen verran, että vaikka täällä eletäänkin Afrikan aikaa niin vastuuhoitajat ovat todella tarkkoja, jos yksikin opiskelija saapuu myöhässä työpaikalle. Kello ei saa olla minuttiakaan yli työajan alkamisajan. Jos joku tulee myöhässä siitä seuraa rangaistus. Yleisin rangaistus on että joutuu tekemään kaksi päivä ja yövuoroa putkeen tai joskus kanssa opiskelijat saavat päättää kuinka pitkän päivän myöhästynyt joutuu tekemään. Kuulostaa aika hurjalta, joten ei passaa myöhästyä 🙈

Kirurgian osastolla opiskelijat ottivat meidät haltuunsa, koska pääsääntöiset opiskelijat hoitivat yhdessä lääkäreiden kanssa potilaiden hoidon. Vastuuhoitajat istuivat toimistossaan, josta pystyi käydä kysymässä neuvoa tarvittaessa.
Opiskelijat hoitivat jopa potilaiden lääkitsemisen omatoimisesti ilman että kukaan varmisti heidän toimiaan millään tavalla. Eikä lääkelistat todellakaan ole mitään hirveän selkeitä ja helppolukuisia. Mikä tuntui meistä aika hurjalta ajatukselta, koska Suomessa sellainen ei tulisi kuuloonkaan. Opiskelijat ovat kuitenkin Suomessa aina ohjaajan vastuulla koko harjoittelun ajan.

Täytyy sanoa, että täällä soveltaminen on valttia. Mitään hienoja ylellisyyksiä täältä ei osastoilta löydy niinkuin meiltä koti Suomesta. Tippatelineitä ei ole joten tippupussit roikkuvat milloin narulla lampussa, ikkunan karmissa tai ovat seinässä teipattuna. Staaseina käytetään kumihanskan alareunaa tai kangas-suikaletta. 

Ortopedisten potilaiden vetolaitteina toimii vedestä tehdyt painopussit.
Potilaita oli hyvin monikirjoisia kirurgian osastolla, kuten ortopedisiä, urologisia sekä erilaisia haavoja ja vammoja omaavia. Lisäksi osastolta löytyi myös akuutteja sisätautipotilaita sekä palovammapotilaita erillisistä eristyshuoneista.
Hurjimpana osastolta jäi mieleen pienet lapsipotilaat, jotka olivat palaneet todella pahasti. Täällä ei löydy asunnoista lainkaan suihkuista veden sekoittajaa vaan täytyy itse säätää vesi sopivaksi kylmä- ja kuumavesihanasta, jos asunnoista edes löytyy sellaista. Ja kuuma vesi todellakin on kiehuvaa, meidän täytyy itsekkin asuntolalla varoa aina suihkussa ettei vesi pääse liian kuumaksi.
Äidit kertoivat kuinka vahingossa lapset olivat kylvetyksen aikana saaneet tulikuumaa vettä päällensä epähuomiossa. Lapset olivat hyvin pieniä ja todella kipeitä. Osalta lapsista oli palanut jopa seitsemänkymmentä prosenttia kropasta. Heidän kipuaan ja vaikerrusta oli todella vaikea katsoa.

Potilaista suurin osa oli huonokuntoisia ja tämän vuoksi petiin hoidettavia, kuitenkin tälläkin osastolla omaiset hoitivat potilaat lähes tulkoon itse lääkitsemistä ja hoitotoimenpiteitä lukuunottamatta. Ainoastaan potilaat, joilla ei ollut omaisia tai läheisiä hoidettiin sairaanhoitajaopiskelijoiden toimesta.
Osastolla oli myös kouluikäinen lapsi, jolla oli joku erityinen suolistosairaus. Potilaalta poistettiin suolta tähystysleikkauksella. Potilaan tultua takaisin leikkaus-salista hän oli todella kivulias. Potilaalle ei kuitenkaan annettu mitään kipulääkettä. Potilaan äiti yritti rauhoitella poikaa silittelemällä ja rauhoittelemalla. Hoitajana tilanteesta tuli hyvin avuton ja turhautunut olo, kun emme pystyneet auttamaan potilasta oikeastaan millään tapaa. Valitettavasti kirurgian osastolta meillä ei ole kuvia, sillä osasto oli jatkuvasti täynnä ja kuvia oli mahdotonta saada ilman, että potilast näkyisivät niissä.

Minäkin sain oman kokemukseni paikallisesta sairaalamaailmasta. Yhen yön aikana kuume nousi 39.7 asteeseen eikä se lähteny laskemaan edes särkylääkkeen voimin. Olo muuttui nopeasti todella kurjaksi. Olin aivan jäässä, vaikka olin tulikuuma. En kyennyt nousemaan edes sängystä olon ollessa niin huono. Iinan täytyi käydä kertomassa opettajille, että tarvitsen päästä lääkäriin mahdollisimman nopeasti. Aika tuntui matelevan ja olo huononi entisestään. Tuntui ettei tästä selvitä lainkaan, olin varma että estolääkityksestä huolimatta olen saanut malarian. 
Huonetovereillamme oli malarian pikatesti, mutta testi epäonnistui joten täytyi vain odottaa sairaalaan pääsyä ja elää toivossa että kyse olisi jostain muusta.
Lopulta opettajat saivat järjestettyä kyydit ja lähdimme yksityiseen sairaalaan. Sairaalan vastaanotolla minulta mitattiin vitaalit, jonka jälkeen yksi hoitajista vei minut ns näytteenotto/potilashuoneeseen, jossa otettiin uudelleen malarian pikatesti. Malariatestiin otettiin sormen päästä verta samaan tapaan kuin hemoglobiinia mitattaessa eli testi oli hyvinkin simppeli ja nopea.

Huonovointisimpana menin kaikkien muiden potilaiden ohi suoraan lääkärin vastaanotolle. Lääkäri kyseli kysymyksiä vointiini liittyen ja katsoi kurkkuun sekä kuunteli hengitysäänet. Lääkärin mielestä imusolmukkeeni olivat pahasti tulehtuneet mikä aiheutti kuumeen, pahoinvoinnin ja mahavaivat. Sain kasapäin erilaisia lääkkeitä joita tuli syödä. Antibiottia, särkylääkettä ja farmaseutin mukaan sain ennaltaehkäisevää lääkettä ettei kuume ja muu rasita liikaa sydäntä, mutta se lääke osoittautui myöhemmin antihistamiiniksi. Jälleen voidaan huomata kuinka täällä ei ole tietotaitoa lääkkeiden vaikuttavista aineista ja niiden todellisista tarkoituksista.
En usko hetkeäkään että oikeasti kyseessä oli imusolmuketulehdus, koska minulla ei ollut lainkaan kipua kaulan imusolmukkeilla tai kurkussa. Eikä minulla ole ollut nielu- ja kitarisaleikkauksen jälkeen lainkaan mitään tulehduksia siellä suunnalla. Kuitenkin antibiotti rupesi auttamaan muutaman päivän sisään ja olo rupesi helpottumaan sekä voimat palautumaan. Kaiken kaikkiaan noin viisi päivää meni toipumiseen, että kykenin lähtemään takaisin töihin. Tunnollisena sairastin kuitenki juuri pitkän viikonlopun aikaan 😅 Voin kertoa, että koti on todellakin paras paikka sairastaa. Olin varma etten enää koskaan tule Suomen kesää näkemään.



-Kata ja Iina





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Loppuloma ja kotiinpaluu

Harjoittelun päätyttyä pidettiin puolitoista viikkoa lomaa. Nautittiin auringosta ja Livingstonen nähtävyyksistä. Kävimme mm. Mukuni Big5 sa...