Teimme perhehoitotyön harjoittelun viimeisen viikon Ebenezer orpokodissa. Ebenezer on suurikokoinen hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämä orpokoti, jossa lapset ovat jaoteltu ikäluokittain eri taloihin. Ensimmäisessä talossa olivat pienimmät eli 0-6 vuotiaat, seuraavassa talossa olivat kouluikäiset 13 ikävuoteen saakka ja viimeisessä talossa nuoret täysi-ikäisyyteen saakka. Jokaisessa talossa oli omat yhteiset oleskelu-, pesu- ja ruoanlaittotilat sekä erilliset makuuhuoneet tytöille ja pojille. Jopa pienten asuintalossa tytöt ja pojat nukkuivat eri huoneissa. Viimeisimpien suurten lahjoitusten jälkeen Ebenezer oli kunnostettu ja lapset olivat saaneet pienen vaatimattoman leikkipaikan orpokodin omalle pihalle. Lapset pääsivät kuitenkin harvoin ulos, koska työntekijöitä oli vähän lapsia kohden ja heidän täytyi hoitaa jokapäiväinen siivous, ruuanlaitto, pyykinpesu yms kotihommat lasten hoidon ohessa.
Ebenezerillä on oma koulu, jossa lapset saavat koulutuksensa etteivät he jää aikuistuttuaan tyhjän päälle. Orpokoti pitää huolen, että lapset ja nuoret saavat kunnollista ruokaa, turvallisen nukkumapaikan, vaatteet sekä kengät ja peruskoulutuksen. Näin ollen orpokodin lapsilla on paremmat avaimet kädessä elämän suhteen kuin monella muulla kylällä asuvalla köyhän perheen lapsella.
Päätimme viettää aikamme talossa, jossa asuivat kaikista pienimmät lapset, koska mielestämme juuri he tarvitsivat eniten meidän hellyyttämme ja huomiotamme. Päätös oli todella helppo, koska jo tutustumiskierroksella pienten taloon astuessamme sekunnissa oli monta lasta jaloissamme kiinni ja he katsoivat anelevasti kädet ylhäällä syliin pyytäen. Huomasimme myös kuinka talon aikuiset katsoivat meitä todella kiitollisesti tullessamme auttamaan heitä ja helpottamaan heidän arkeaan edes muutamaksi päiväksi. Työntekijöitä oli kaiken kaikkiaan talossa neljä, jotka pyörittävät talon toimintaa aamusta iltaa ja päivästä toiseen. Viikossa oli yksi vapaapäivä ja yöksi jäi yksi hoitaja kaikkien viidentoista alle kuusi vuotiaan kanssa, joista nuorin oli vain yhdeksän kuukauden ikäinen. Hoidettavaa oli siis todella paljon ja huomio jäi todella vähäiseksi.
Ajatuksenamme oli järjestää lapsille mukavaa aktiviteettia yhdessä meidän kanssamme ulkona, vaikka pienenä ongelmana oli kielimuuri kun vain muutama lapsista osasi englantia saati osasi vielä edes puhua. Ostimme lapsille erilaisia ulkoleluja, jotka tuovat pitkää iloa kaikille pienten puolella asuville sekä myös muille leikki-ikäisille lapsille. Huomasimme kuitenkin lapsille olevan tärkeämpää, että he saivat olla lähellä ja jokainen sai oman aikansa meidän sylissämme. Lapset odottivat, joka ikinen aamu innoissaan meidän tuloa kalterioven takana ja kiljuivat sekä huusivat meidät nähdessään. Lapset pääsivät joka päivä kanssamme pihalle leikkipaikalle ja olimme yhdessä hippaa sekä annoimme vauhtia kiikussa ja pelasimme jalkapalloa. Kuitenkin kaikista hauskinta lapsista oli, kun he saivat jommankumman jakamattoman huomion. Parhaimmillaan lapsia saattoi olla kolme tai jopa neljä sylissä samaan aikaan. Lapset matkivat meitä ja kulkivat perässämme ihan joka paikkaan. He olisivat päivän päätteeksi mielellään lähteneet meidän mukaamme koululle, oli todella sydäntäriipivää jättää lapset itku kurkussa orpokodille.
- Kata ja Iina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti