Viikko sisätautiosastolla oli mielenkiintoinen. Jokaiselle annettiin aamulla yksi tai useampi oma potilas, josta tuli huolehtia. Jokaiselle annettiin myös muu tehtävä joka saattoi olla lääkkeiden jakamista tai vitaalien mittaamista. Osastolla oli melko rauhallista, joten jo ensimmäisestä päivästä lähtien kuljimme mahdollisimman paljon lääkäreiden mukana, koska siten pääsimme näkemään ja tekemään enemmän. Pääsimme mm. kanyloimaan ja ottamaan verinäytteitä potilailta. Verinäytteet otetaan täällä ihan tavallisella neulalla ja ruiskulla, joten se on hieman hankalampaa kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Verimerkkiä ei näin ollen saa näkyviin, kun ei käytetä vakuumia. Suoni täytyy etsiä ennen pistoa huolellisesti tunnustellen. Onnistuimme kuitenkin useampaan otteeseen kanyloinnissa seki verinäytteiden otossa.
Kohtasimme yhden potilaan jolla oli hyvin vakava anemia. Tyttö oli langanlaiha ja heikossa kunnossa. Hänellä oli ollut jo useita päiviä jatkuvaa ja runsasta nenäverenvuotoa, joka ei loppunut monista eri yrityksistä huolimatta. Kukaan lääkäreistä tai hoitajista ei osannut tehdä enää mitään. Tyttö oli koko viikon osastolla ilman minkäänlaista edistystä ja jäi sinne vielä, kun lähdimme.
Osastolla oli myös toinen aneeminen tyttö. Paikanpäälle mennessämme tyttö oli tajuton. Lääkärit ja hoitajat yrittivät kiireellä saada hänelle kanyyleja jokaiseen raajaan, jotta hänelle saataisiin nestettä. Tytön suonet olivat niin huonot, ettei kanyylien laittaminen ollut helppoa. Lopulta yksi lääkäreistä joutui laittamaan kanyylin tytön kaulaan. Tyttö oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, että oli menehtynyt illalla osastolle.
Osastolla pidettiin kirjaa kuolleista potilaista. Katselimme hoitajien vihkoa ja suurin osa osastolla kuolleista olivat kuolleet sepsikseen, mutta myös muutama lyhyen ajan sisällä oli kuollut anemiaan. Tuntuu hassulta, että anemiaankin kuolee Sambiassa paljon ihmisiä, kun Suomessa ollaan totuttu siihen, että sitä osataan hoitaa, eikä se juuri vaikuta elämään.
Jokaisella potilaalla oli yksi tai useampi omainen vierellä auttamassa ja hoitamassa. Hoitajille ei siis ollut osastolla paljon hommaa, normaalien juttujen, kuten lakanoiden vaihdon, lääkkeen jaon ja vitaalien mittauksen lisäksi. Sisätautiosastolla meille jäi eniten ns "luppoaikaa".
Jo heti ensimmäisenä päivänä meille annettiin Sambian nimet, joilla meitä kutsuttiinkin osastolla koko ajan. Iinasta tuli Bupe (Gift) ja Katariinasta Inonge, jonka merkitystä kukaan paikallisista ei kylläkään osannut kertoa :D
(Kuvia ei valitettavasti ole, sillä joka paikassa oli niin paljon ihmisiä, että kuvia ei saanut ilman, että niissä näkyy potilaita)
-Kata ja Iina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti